Arvoisa Kauppalehden Päätoimittaja &co

Tämän päivän Kauppalehden juttu Tullin ja Veron miljardiriidasta.

Harmillista taas kerran todeta kuinka faktat jäävät taka alalle. Ja päätöksiä yritetään "johdatella" puutteellisilla tiedoilla. Onko tämä juuri sitä mielikuvamuokkausta?

Verojäämät ovat selvästi todennettavissa virallisista vuosikertomuksista, Tullin 0,1% ja Verohallinnon 2%. Siitä aiheutuu valtiolle reilun sadan miljooonan tappiot keräämättä jääneistä verotuloista. Tullin pieni luku aiheutuu vakuusjärjestelmästä eli veronkanto Tullin järjestelmällä on "pommin varmaa".

Verotustehtävien siirtoa ei ole perusteltu millään faktoilla, koska sitä ei ihan oikeasti pystytä näyttämään toteen. Liitot Tullissa ovat sitä pyytäneet ja vaatineet, kuitenkaan koskaan sitä saamatta. Todella merkillistä. Jos verotustehtävien siirto on niin kustannustehokasta valtion verotuloille niin se varmaan pystytään näyttämään laskelmillakin.

Verotustehtävien siirrolla on suora vaikutus harmaan talouden porttien avaamiselle. Sehän olisi juuri päinvastoin mitä hallitus yrittää tehdä.

Pelkästään verotustehtävien siirrolla olisi järjestelmäkustannuksia 10-15 miljoonaa euroa. Se tuskin on tarkoituksen mukaista tässä valtion talouden tilanteessa.

On todettava kuinka Tullilaiset tekevät kaikkien ministeriöiden lukuun tehtäviä pienellä budjetilla ja vähenevillä resursseilla. Mistä löytyy vielä kustannustehokkaampi virasto.

Miksi toimivaa ja kustannustehokasta virastoa halutaan ajaa alas ? Liittoina olemme halukkaita tietämään onko taustalla vain joitain ideologisia tavoitteita jotka eivät perustu millekään kustannushyötylaskelmille.

Toivomme näkyvyyttä myös näille henkilöstöjärjestöjen näkemyksille.

Liitteenä myös viime keväältä pääsopijajärjestöjen yhteinen kannanotto joka yksiselitteisesti tyrmää veto hankkeen. 

Markku Kosonen Jari Nieminen
Tulliliitto ry     Tullivirkamiesliitto ry
040 332 2276 040 332 6739

Valtion pääsopijajärjestöt: VETO-ESITYKSET VAHINGOLLISIA VALTIONTALOUDELLE JA HARMAAN TALOUDEN TORJUNNALLE