jhl
 
16.6.2015
 
 
 
 
 
Valtiosektorin kohdeviesti 3/2015
 
 
 
 
JHL aloittaa neuvottelut Tyka:n toisen jakson soveltamisesta
 
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat maanantaina 15.6. hyväksyneet työllisyys- ja kasvusopimuksen (Tyka) toisen jakson palkkaratkaisun. Ammattiliitto JHL aloittaa sen pohjalta omat neuvottelunsa virka- ja työehtosopimuksista. Tykassa sovittu sekalinjainen palkankorotusmalli antaa suhteessa isommat korotukset pienipalkkaisille ja sopii näin hyvin JHL:n ajamaan palkkalinjaan. Jos vielä maan hallituksen väläyttämät pieni- ja keskituloisille kohdennetut veronkevennykset toteutuvat, on mahdollista turvata ja aavistuksen kohentaakin pienipalkkaisten ostovoimaa. JHL:n jäsenten keskipalkka on noin 2 300 euroa kuukaudessa. Keskusjärjestösopimuksen sisältö löytyy SAK:n nettisivuilta.
 
 
 
 
 
JHL aloittaa neuvottelut välittömästi
 
JHL aloittaa neuvottelut välittömästi valtion sopimusalalla (ja kunta-alalla). Tarkoitus on saada neuvottelutulos valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. Osapuolten niin sopiessa ratkaisua on mahdollista siirtää myös syksyyn. Valtiolla sovittava korotus tulee voimaan toisen sopimusjakson alkaessa helmikuun alussa 2016. Nyt sovitun mukaisesti kuukausipalkkoja korotetaan kokonaisuutena vuoden 2016 alusta joko 16 eurolla tai 0,43 prosentilla. Alle 3 720 euron kuukausipalkoilla korotus on euromääräinen ja sen ylittävissä palkoissa se on prosenttipohjainen. Tekstikysymyksiä tai virastokohtaisia eriä ei näillä näkymin valtion pöydässä käsitellä tällä kierroksella. Keskusjärjestöjen sopiman edellä mainitun korotuksen ja kustannusraamin sovittamisessa valtion palkkausjärjestelmiin on omat haasteensa, mutta uskomme tyydyttävän ratkaisun kyllä löytyvän.

JHL:n hallitus kokoontuu 1. päivä heinäkuuta käsittelemään neuvottelutuloksia, jos ratkaisut ovat siihen mennessä syntyneet.

Parhaiten neuvottelujen etenemistä voi seurata pienellä viiveellä JHLn nettisivuilta www.jhl.fi tai reaaliajassa seuraamalla Twitterissä JHL:n neuvottelijoita @ElorantaJa (puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja @KarraschKri (neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch). Twiiteissä käytetään tunnistetta (hashtag)#valtioves.

 
 
 
 
 
Hallitusohjelma leikkaa myös valtionhallinnon määrärahoja
 
Uuden hallituksen ohjelma sisältää mittavan määrän leikkauksia yhteiskunnan eri lohkoilla. Julkisuudessa on ruodittu vilkkaasti sen vaikutuksia yleisesti eri kansalaisryhmiin ja yhteiskunnan perustoimintoihin. Yksi kantava teema tuntuu olevan julkisten palvelujen karsiminen. SAK on laatinut arvioivan yhteenvedon hallitusohjelmasta ja sen vaikutuksista. 

Se löytyy SAK:n nettisivuilta: SAK:n arvio hallitusohjelmasta 2015

Oman osansa leikkauksista saa myös valtionhallinto. Virastojen ja laitosten toimintamenomäärärahoihin hallitus tekee yleisesti 120 miljoonan euron leikkauksen hallituskauden aikana. Lisäksi ohjelmassa on eri virastoille ja toimintoihin kohdennettuja rakennemuutoksia, joista odotetaan myös säästöjä. Joitakin lisäyksiäkin löytyy, lähinnä turvallisuusaloilla. Olemme JHL:ssä poimineet oheiseen kalvosarjaan erityisesti valtion väkeä kiinnostavista hallitusohjelman ja sen liitteiden kirjauksia. Kehotamme luottamusmiehiä ja yt-jäseniä olemaan aktiivisia siinä, että yhteistoiminnassa käsitellään tiiviisti kunkin viraston taloudellista tilaa ja näkymiä.

Näin juhannuksen lähestyessä on syytä kiittää aktiivejamme kuluneesta kevätkaudesta sekä toivottaa rentouttavaa kesää ja ansaittuja lomia!