SAK toivoo uudelta hallitukselta vahvaa ohjelmaa työpaikkojen lisäämiseksi ja työntekijöiden turvan vahvistamiseksi.

SAK ehdottaa työtä lisääviksi toimiksi esimerkiksi verotusta ja asumistukea kehittävää kannustinpakettia, palvelualojen kasvuohjelmaa, hankkeiden lupamenettelyjen uudistamista sekä asunto- ja liikenneinfrastruktuurin investointipakettia.

– Hallituksen on pyrittävä luomaan työllisyyden paranemisen mahdollistavaa kasvua. Sopeutustoimet pitää mitoittaa ja toteuttaa siten, ettei työllisyyskehitys vaarannu, tavoitteissa linjataan.

Tänään julkaistuissa hallitusohjelmatavoitteissa korostetaan, että uuden hallituksen tulisi vahvistaa myös työntekijöiden turvaa työssä. Esimerkiksi työlainsäädäntöä tulisi uudistaa siten, että se vahvistaisi työntekijöiden oikeutta kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen.

SAK:n mielestä työntekijöiden sosiaaliturvaa tulisi aina valmistella kolmikantaisesti.

– Työmarkkinajärjestöt ovat vastanneet viime vuosien suurimmasta rakenneuudistuksesta eli eläkeratkaisusta. Se on toteutettava neuvottelutuloksen mukaisesti, ja samalla on jatkettava hyvää kolmikantaista valmistelua työmarkkinoita koskevissa asioissa, SAK linjaa.

SAK pitää tärkeänä, että myös työttömillä ja työelämän ulkopuolella olevilla on ansioturva sekä palveluita tukenaan.

– Hyvinvointipalveluita on mahdollista kehittää uudistamalla rakenteita. Hallituksen tulee toteuttaa seuraavalla hallituskaudella kuntarakenteen ja sote-palveluiden uudistaminen. Uudistuksessa tulisi edistää työssäkäyntialueisiin perustuvaa rakennetta.

SAK:n esitykset hallitusohjelmaan ja hallituksen toimintasuunnitelmaan löytyvät tästä linkistä:
http://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/esitteet-ja-julkaisusarja/sakn-esitykset-hallitusohjelmaan-ja-hallituksen-toimintasuunnitelmaan-2015-04-24

Lisätietoja:
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön pääekonomisti Olli Koski, puh. 050 541 9645
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön työelämäasioiden johtaja Saana Siekkinen, puh. 040 834 5030
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen, puh. 0400 600 099