Valtion virka- ja työehtosopimusneuvottelut aloitettiin keskiviikkona 15. tammikuuta iltapäivällä koordinaatioryhmän kaksituntisella tapaamisella.

Ensimmäisessä neuvottelussa tarkennettiin aiemmin hahmoteltua neuvotteluaikataulua ja keskusteltiin alustavasti sopimusratkaisun kannalta keskeisistä kysymyksistä.

Neuvottelujen avaus oli odotetun kaltainen. Tässä vaiheessa keskustelut olivat vielä tunnustelevia ja yleisluontoisia, luonnehtivat JHL:n neuvottelijat, julkisten alojen neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch ja vastaava sopimustoimitsija Jorma Viiala.

Valtion neuvottelujen pääneuvotteluryhmänä toimiva koordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran 7. helmikuuta. Osapuolet sopivat, että silloin pöytään tuodaan kirjalliset yksityiskohtaiset neuvottelutavoitteet. Järjestöt tulevat jättämään yhteisen tavoiteasiakirjan.

Nykyinen valtion virka- ja työehtosopimus päättyy maaliskuun lopussa. Sopijaosapuolina ovat valtion työmarkkinalaitos työnantajana ja palkansaajia edustavat Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ja Ammattiliitto Pro.

Seuraa valtion sopimusneuvotteluja myös JHL:n sivuilta.