Jäsenkirje 2 / 2010

0,2% samapalkkaerästä on saavutettu neuvottelutulos Tullin hallinnon ja henkilöstöjärjestöjen kesken 15.1 pidetyssä kokouksessa. Yhdessä totesimme sen kuuluvan vaativuustasoille ja hyppelevällä mallilla se sinne sijoitettiin. Allekirjoitukset ovat kuitenkin vielä tekemättä. Lähetän tarkempaa tietoa kun neuvottelutulos on allekirjoitettu ja Valtiovarainministeriössä hyväksytty heidän määräyksen mukaisesti.

VETO asiassa on kuulemani mukaan pidetty työryhmän viimeinen kokous 18.1. Loppuraporttia ei vielä tänään ole missään jaossa. Palaan siihenkin kun enemmän tiedän. Nyt elämme sen suhteen ”välirauhan” aikaa. Hyvä niin.

Valtion sopimusneuvottelut ovat lähteneet käyntiin. JHL:n sivuilla on aina päivitettyä tietoa neuvottelujen etenemisestä. Meitä lähellä olevia asioita on hienosti nostettu esille mm. jaksotyön tarkastelu ja virkapukujen omavastuuosuuksien poistaminen. Muutama työryhmä on perustettu pohtimaan näitä ja useita muita kysymyksiä pääsopijajärjestöjen yhteisestä tavoitepaperista sekä Valtion työmarkkinalaitoksen tavoitepaperista. Todennäköisesti pyritään saamaan neuvottelut loppuun helmikuun puolivälissä. Menestystä JHL:n neuvottelijoille.

Vuosikokouksien pitämiset lähestyy näin kevättä kohden mentäessä.

  5.2 Vaasan Tullimiehet ry  (Pirttiperä, Kosonen)
12.2 Oulun Tullimiehet ry (Sjölund, Enström)
12.2 Tornionseudun Tulliyhdistys ry (Laukkanen, Kosonen)
13.2 Lapin Tullimiehet ry (Laukkanen, Kosonen)
12.3 Kaakkois-Suomen Tulliyhdistys ry (Kosonen)
12.3 Helsingin Tulliyhdistys ry (Pirttiperä, Ojamaa, Salminen, Peltonen, Enström)
19.3 Tampereen Tullimiehet ry (Kosonen)

Tulliliiton edustajiston kokous pidetään Tampereella 24-25.5.2010

Terveisin

Markku Kosonen
Puheenjohtaja