Tulliliiton edustajiston kokous 24.5.2023
Tulliliiton edustajisto kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseen Tulliliiton toimistolle 24.5. Suurin osa edustajistomme jäsenistä pääsi saapumaan paikalle henkilökohtaisesti mikä oli ilahduttavaa. Kokoukseen oli mahdollista osallistua myös toissijaisesti teamsin välityksellä. Kokous sujui pienistä yhteysongelmista huolimatta mallikkaasti ja keskustelu oli vilkasta.
Kokoukseen oli kutsuttu Tullista henkilöstöjohtaja Stefan Aniszewski sekä JHL:stä valtion neuvottelupöydässä meitä edustava Erika Mattsson.
Aniszewski kertoi Tullin ajankohtaisista asioista, jonka jälkeen edustajiston jäsenillä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Aniszewskin puheenvuoro sai aikaan vilkkaan keskustelun.
Mattsson puolestaan esitteli ensin itsensä, koska hän oli ensimmäistä kertaa edustajistossa Jhl:n edustajana. Mattsson kertoi myös lyhyesti valtion neuvottelujärjestelmästä.
Edustajiston päätöksiä:
- Tulliliiton edustajisto hyväksyi mm. tilinpäätöksen sekä antoi vastuuvapauden tilivelvollisille. Lisäksi edustajisto käsitteli ja hyväksyi erinäisiä sääntömääräisiä vuosikokousasioita.
- Tulliliiton edustajisto myönsi ansiomerkkejä Tulliliiton toiminnassa pitkään ansiokkaasti toimineille. Onnittelut vielä kerran huomionosoituksen saaneille!
- Edustajisto päätti liittohallituksen esityksestä jäsenmaksun alentamisesta nykyisestä 1,0 prosentista 0,9 prosenttiin alkaen 1.7.2023.
Lisätietoja kokouksesta saatte tarvittaessa oman jäsenyhdistyksen edustajalta.
Ammattiyhdistysterveisin, med fackliga hälsningar
Pekka Naski vpj