Jäsenkirje 8/2019

Luottamusmiessopimusneuvotteluista

Neuvotteluja on käyty nyt useampana kertana ja matkaa vielä päätökseen tuntuu olevan. Yksimielisyys löytynyt Jukolaiselle yhtymälle päätoimisesta pääluottamusmiehestä, mutta luottamusmiesten määrään tuntuu olevan tarvetta puuttua koska Tullista poistunut noin 700 henkilöä ja sopimukset ovat niiltä ajoilta. Järjestöjen edustajien määrä työnantajan kanssa neuvottelupöydissä hieman takkuavat. Pääsopijajärjestöjähän nyt ovat JHL ja JUKO. Ennen oli vielä Pardia kolmantena. Työnantajan näkemyksenä on kaikkien asioiden samanaikainen sopiminen.

Olen jättänyt kuitenkin viime kokouksessa 13.5 esityksen mahdollisesta järjestökohtaisesta luottamusmiessopimuksesta. Tullissa henkilöstöjärjestöjen ja työnantajan kahdenkeskiset sopimukset olivat käytössä vuosina 1970 – 1991. Sen jälkeen on ollut yksi yhteinen sopimus ja samassa yhteydessä silloinen Tullimiesliitto neuvotteli päätoimisen pääluottamusmiehen. Poliisilla ja Vankilalla päätoimiset olivat jo -70 luvulta alkaen.

Neuvottelut siis jatkuvat kahden viikon kuluttua 27.5.

MM-kisoihin osallistuminen

Asiassa on erimielisyyttä ketkä voivat osallistua palkallisella virkavapaalla kisoihin. Tulliliiton pyynnöstä Julkisten ja Hyvinvointialojenliitto JHL ry on selvittänyt asiaa kahdessa erimielisyysneuvotteluissa Valtion työmarkkinalaitoksen kanssa ja päätyen neuvotteluissa erimielisyyteen. Samaan asiaan liittyy Rajan vastaavanlainen tapaus ja ne pyritään katsomaan samalla kertaa. Tapaukset siis etenevät Työtuomioistuimen käsittelyyn. Asiat ottavat aikaa ennen päätöksiä.

Liittohallituksen kokouksesta 17.4.

  • hyväksyttiin edellisen kokouksen pöytäkirja
  • käsiteltiin liiton talouden asiat, sijoitus Lähi-Tapiolaan
  • käsiteltiin edustajiston asioita, mm aloitteet, kunniamerkit, asiakirjat
  • luottamusmiessopimusneuvotteluista, 12.3, 20.3, 4.4, 29.4, 13.5, seuraava 27.5
  • Tulliliitto ei näe tarvetta Lomatukisäätiön Degerbyn vuokrauksen jatkamiselle
  • voimankäyttökoulutuksen palaverit 18.3 ja 24.4, Jari Ylönen osallistunut
  • JATTK työttömyyskassan keskustelutilaisuus 6.5 ja kassan kokous 21.5, Ahti Pylkkänen osallistuu
  • TOPO johtamisrakenteen muutoksista yt-käsittely 18.4
  • Virkavaatetyöryhmän kokous Vuosaaressa 18.3
  • läntisen alueen AY-tapaaminen eri yhdistyksien kesken 15.4
  • Kielitaitolisän yt-kokous 4.4, näytöt 5v voimassa ja jatkot esimiehen puollolla jos samat tehtävät jatkuvat
  • työvaliokunnan kokous pidettyiin toimistolla 4.4
  • todettiin käydyt paikallisten yhdistyksien vuosikokoukset 2019

Ammattiyhdistysterveisin,

Markku Kosonen